Harrastin viisi vuotta yleisurheilua, ennen kuin aloitin lentopallon. Silloisissa treeneissä harjoiteltiin lähes aina juoksemista ja juoksutekniikkaa, vaikka itse niitä lajeja en kilpaillutkaan. Silloin meinasi tupata vähän ärsyttämään, koska ajattelin, että en tee sillä juoksutekniikalla mitään. Joka treeneissä oli lämmittelyiksi erilaisia koordinaatiota, jotka osaltaan tukivat juoksutekniikan harjoittamista.
Vasta nyt huomaan ja tajuan, että siitä kaikesta työstä silloin, oli todella hyötyä. Erilaisista hyppelyistä, loikista ja juoksuista tuli paljon ketteryyttä, kimmoisuutta sekä räjähtävyyttä, mitä tässäkin lajissa tarvitaan.
Eilen ohjelmassamme oli koordinaatiot ja keppijumppa, mutta koska emme päässeet hallille siellä järjestettävien messujen takia, jouduimme jättämään keppijumpan pois ja vaihtoehtoisesti menimme ulos ihanaan kevätilmaan tekemään koordinaatio-ohjelman, jonka olin suunnitellut meille hyödyntäen yu-taustaani. Ulkona oli aivan ihana keli, ei edes takkia tarvinnut, vaan college-paita piti kropan hyvin lämpimänä.
Siinä samalla kun tehtiin niitä nii ensin yks papparainen pysähty siihen juttelemaan ja selitti vaan että "Kaikki ei tajua, mitä pitää tehdä. Te tajuatte." Tarkoitti ilmeisesti sitä, että urheilu on hyväksi meille nuorille. Hänkin oli vanha maalivahti jalkapallossa, kuulemma kovan potkun seurauksesta itsekin pallon kanssa maaliin mennyt. Seuraavaksi eräs mummeli pysähtyi juttelemaan. Hän oli 17-kesäsenä valmistautunut ja harjoitellut samalla lailla kuin mekin erääseen teatterin tanssinäytökseen Tammerkosken rannalla. Voi, oli siitä kulunut aikaa! :)
Koordinaatiot:
1. tripling 3 x 20m
2. aitakävely 2 x 20m
3. jalan heilautus 2 x 20m
4. pikkuvuorohyppely 3 x 20m
5. polvennostojuoksu 2 x 20m
6. pakarajuoksu 2 x 20m
7. iskulyöntihyppely 3 x 20m
8. kuopasu 2 x 20m
9. tripling->juoksu 2 x 20m
10. borshov 2 x 20m
11. 10-loikka 3x
jalan heilautus
polvennostojuoksu
borshov
aitakävely
no comments...
Reenin jälkeen yritin opettaa Nipelle sitä kuuluisaa juoksutekniikkaa ja sieltä se lähti jo sujumaan! Piti lupautua opettamaan se kesän aikana kokonaan. Enhän mä itsekään enää ole pitkään aikaan teknistä pikajuoksua juossut, joten oli se vähän hakusessa itsellänikin. Mutta oli mukava palautella mieleen!
Tässä pari päivää sitten tuli postissa myös
Crazy Factorysta tilatut napakorut ja pääsi harjoituskorun vaihtamaan pois! Oi ku kivaa. Mulle oli ihan liian pitkä se 12mm:n harkkakoru, ja tällä hetkellä mulla on nytte 8mm tää minkä laitoin ja tää on iha sopiva, ei ainakaan sojota vaarallisesti niinkuin se eka koru. Mut tottakai siinä pitää olla aina sitä turpoamisvaraa siinä lävistäjän laittamassa korussa.
karvainen napani
Tänää eli pe 13. päivänä oli sitten akatemian aamutreenit, joissa minäkin silloin tällöin käyn, ja pitkästä aikaa ihan lajitreenaamista. Niinaki pääsi ottaan kontaktia pallon kanssa 3 kuukauden tauon jälkeen! Ihan hyvin meni, vaikka kaikilla oli enemmän tai vähemmän taukoa takana. Vastaanotto oli teemana, ja valmentajat jopa kuvasi suorituksia ja yritettiin sitten siinä miettiä, mitä tulisi tehdä toisella tapaa. Harvoin näkee itseään hidastetusti tekemässä vastaanottoa, joten tää oli tosi mielenkiintoista ja opettavaa. Reenit jäi kuitenkin enemmän tekniikoiden hiomiseen, eikä hiki ehtinyt tulla, mutta tärkeintä oli, että pikkuhiljaa myös pallotuntumaa rupeaisi tulemaan takaisin. Ei tässä kuitenkaan vielä biitseillekään pääse! :(
Päivästä huolimatta, mitään ihmeempiä ei sattunut (ainakaan vielä). Ainoastaan verohallinto muisti minua "kivalla" yllätyksellä. Kävin tänään työterveystarkastuksessakin ja mittautin hemoglobiinin ihan huvikseen, jotta tietäisin missä mennään. Se oli positiivinen yllätys, koska nyt lukema näytti 138, kun muistan joskus lukiossa sen olleen n. 120, minkä takia silloin söinkin rautakuurin. Ajattelin, että se olisi nytkin huonompi, koska ruokailutottumukseni ovat nyt olleet mitä on. Ruokapäiväkirja kuitenkin onneksi kertoo, että tää viikko on menty jo paljon paremmin kuin eka.
Tänäänkään emme eksyneet uimahallille, koska Niina lähti viikonlopun viettoon muualle ja minulla töitä ja asioidenhoitoa. 1,5h lajitreeni aamulla kuitenkin pelastaa päivän. =)
"If you care at all, you'll get some results. If you care enough, you'll get incredible results."
- Jim Rohn
- Saara