Rest In Peace

Uskomatonta. Vielä toissapäivänä auto starttasi ja kyytisi vei kotisaliimme peliin. Annoit minulle ja joukkuekaverilleni Mynthon-askit, kun olit "joutunut" tarjouksen takia ostamaan niitä kolme. Uskonpa, että et vain viitsinyt kieltäytyä myyjän ehdotuksesta, niinkuin et ollut kieltäytynyt kuskaamasta pelaajia harjoituksiin tai peliinkään, vaikka olit sairaana. Olit kaikille aina niin ystävällinen ja ajattelit vain muiden parasta. Et koskaan sanonut ei. Sydämesi taisi olla niin suuri, että se ei enää kestänyt halkeamatta.
       Viime viikolla reeneissä olit jälleen kuin pikkulapsi, kun sait pallotella hetken minun ja joukkuekaverini kanssa. Näytit niin onnelliselta, niin kuin aina, kun sait olla kanssamme. Kertaakaan en nähnyt sinun olevan pahalla tuulella ja suustasi kuulin ensimmäisenä oikean kunnon savon murteen sen jälkeen kun olin Kuopioon muuttanut. Olit joukkueemme kantava voima ja jäämme kaikki kiitollisuudenvelkaan sinulle. Toivon vain, että tunsit olosi tärkeäksi, koska sitä todella olit meille kaikille.
       Vaikka itse en ehtinyt tuntea sinua kuin vasta syksystä asti, menetys tuntuu todella pahalta. Joukkueenjohtajana, tilastomiehenä sekä joka paikan höylänä omistauduit lentopallolle koko sydämestäsi, enkä usko, että löytyy ketään, kuka ei arvostaisi tekemääsi työtä. Sitä näkymätöntäkin...
       Hieman erilainen ystävänpäivä. Kun joukkue kokee jotain tällaista yhdessä, se saa kuitenkin tuntemaan vielä tiiviimpää sidettä toisiin joukkuekavereihin. Yhdessä kestämme surut ja murheet, tappiot ja ne voitotkin. Saan olla kiitollinen, että olen saanut olla osa näin ihanaa joukkuetta ja yhteisöä. Olemme kuin perhe ja tiedän, että yhdessä kasvamme vahvemmiksi niin surullisten kuin iloistenkin tapahtumien kautta.
       Lepää rauhassa.


"Koskaan ei ole liian aikaista sanoa välittävänsä - liian myöhäistä se voi olla."




- Saara